Luulin, että vaikein aika olisi takana, mutta kattia(olisikin sellainen) kanssa ! Hampaat ovat vaihtuneet, mutta näykkiminen vaan jatkuu. Ymmärrän, että hakee sillä leikki(lue riehu-)kaveria, mutta rajansa kaikella.
Virtaa riittää kuin pienessä kylässä-pitkäkään lenkki ei neitiä uuvuta.
Mitään ei tahdota uskoa, pitkät lurppakorvat estää kuulemisen oikein mainiosti ja näköjään ymmärtämisenkin. Ainoa tehoavaksi osoittautunut keino on vaihtokauppa: älä pure minua-pure tätä luuta. Tuhoa saadaan aikaan: makuuhuoneesta on kaluttu seinää(kulmakohta!) niin, että siinähän on sitten reikä. Mattoja riivitään, kenkiä syödään lehdistä puhumattakaan. En ole ennen tiennytkään, miten kumipohjainen kynnysmatto on tehty. Nyt se selvisi, kun Minni riepoi sen lanka langalta. Ajattelin tuoda pieniä pahvilaatikoita, sellaisia kunnollisia ruskeita, kotiin. Niistä voisi riittää askaretta pitkän päivän ajaksi. Kaiholla muistelen Minnin äitiä Saanaa, joka oli itse rauhallisuus pentujensa kanssa. Tuleeko tyttärestä koskaan samanlaista ?
