murkkuikäinen cockeri !

Apua, apua -varsinainen kauhukara meillä. Hermot menee totaalisesti. Kaikki hyvät aikaisemmin opitut tavat ovat kadonneet koiran muistista. Raisuja hyökkäilyjä suu auki ja naps, naps, naps. Ei paljon vaihtokaupat auta, kun neiti ei suostu edes kuulemaan saati kuuntelemaan mitään.

Aika hyvin ymmärrän erästä lukemaani juttua, jonka oli joku cockerspanielin omistaja kirjoittanut: hänelle ei enää tule toista samanrotuista koiraa. 

Lenkkeillessä koiran kanssa on moni sitä ihastellut ja kertonut, että "minullakin on ollut spanieli". En ole huomannut kysyä, että miksi vain yksi spanieli. Enää en ihmettele ...
Itsestä tuntuu, että meidän edellinen koira, pinseri Tessa, oli suorastaan enkeli tähän verrattuna :D
Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä-kaipa Minni joskus aikuistuu.  

Puolivuotias pentu, apua

Luulin, että vaikein aika olisi takana, mutta kattia(olisikin sellainen) kanssa ! Hampaat ovat vaihtuneet, mutta näykkiminen vaan jatkuu. Ymmärrän, että hakee sillä leikki(lue riehu-)kaveria, mutta rajansa kaikella.

Virtaa riittää kuin pienessä kylässä-pitkäkään lenkki ei neitiä uuvuta.

Mitään ei tahdota uskoa, pitkät lurppakorvat estää kuulemisen oikein mainiosti ja näköjään ymmärtämisenkin. Ainoa tehoavaksi osoittautunut keino on vaihtokauppa: älä pure minua-pure tätä luuta.                                       Tuhoa saadaan aikaan: makuuhuoneesta on kaluttu seinää(kulmakohta!) niin, että siinähän on sitten reikä. Mattoja riivitään, kenkiä syödään lehdistä puhumattakaan. En ole ennen tiennytkään, miten kumipohjainen kynnysmatto on tehty. Nyt se selvisi, kun Minni riepoi sen lanka langalta.                                                            Ajattelin tuoda pieniä pahvilaatikoita, sellaisia kunnollisia ruskeita, kotiin. Niistä voisi riittää askaretta pitkän päivän ajaksi.                                                                                                                                                   Kaiholla muistelen Minnin äitiä Saanaa, joka oli itse rauhallisuus pentujensa kanssa. Tuleeko tyttärestä koskaan samanlaista ?  

Nuppu yökylässä

Bichoni-neiti Nuppu, 5 vuotta, yökylässä. Kaverukset väripaletin eri laidoilta

Aika hyvin tultiin toimeen- aina ei Nuppu jaksanut pennun touhotusta.

Kaipa mä pääsen kohta kotiin, miettii Nuppu

syksyinen viikonloppu

Ihanan aurinkoinen, raikas, ruskainen  ja lämmin viikonloppu takana. Ruusut kukkii, pitävät enemmän viileästä kuin kesän helteistä. Minnin mielestä hauskaa puuhaa on juosta maahan pudonneiden vaahteranlehtien keskellä, mukavasti kahisee.  Tähän viikonloppuun, viileisiin aamuhetkiin, jotka lupaavat jo talven tuloa, sopii hyvin haikeahko runo :

                                                                                                                                          

tee minulle peitto
linnunsulasta
maahan pudonneesta

poskelle jääneestä
kyyneleestä 

kudo siihen  

kuivuneet kukkanuput
menneen kesän

unohtuneet unelmat
ompele myös

muistoksi

Kasvun ihme

heinäkuun alusta elokuuhun aikamoista kasvua, syyskuussa painoa jo yli 7 kg

Kohta 3 kk

Minni saapui uuteen kotiinsa heinäkuun alkupäivinä. Enpä osannut silloin entisenä koiranomistajana kuvitella, kuinka niin pieni karvapallo muuttaisi niin paljon kodin arkea. Tai sitten aika kultaa muistot.
Nykyään olisi autuus ja ihanuus aamuisin saada pukeutua rauhassa, ei ahtautumalla pieneen vaatehuoneeseen pakoon neulan teräviä hampaita. Jos pentu ehtii ovenraosta samaan tilaan, vähintään sukat häviävät parempiin suihin ja nopeasti. Farkut ovat käytännölliset, koska niiden läpi ei piikkihampaat tunnu niin pahasti.
Hellesää ja shortsit ja paljaat sääret - ei niin miellyttävää muiden kuin pennun mielestä.
Takaisin aamuun- itsellä olisi kiire ehtiä töihin, mutta Minni-neidin mielestä on mukavaa hälyttää pissareissulle 10 minuutin välein, vaikka takana on jo pidempikin lenkki. Ulos kun päästään, niin hauskempaa napostella kaikkea suuhun sopivaa(kivet,tikut,ruohoa) kuin suorittaa emännän odottamaa toimintoa.
Ja onhan kotona lattiat päällystetty sanomalehdillä, etsimällä tietysti löytyy aukko, jotta saa lattian kasteltua.
Mutta paljon on opittukin puolin ja toisin näiden kohta 3 kuukauden aikana:
Minni osaa istua pyynnöstä, tulla luokse, 90 % ollaan jo sisäsiistejä, näykkiminen ja pureminen vähentynyt.
Opittu on myös pureskelemaan jalkalistoja, repimään kirjoja ja lehtiä, vasta yksi kukkaruukku rikottu( kyllähän se ruukku lattialle tulee, jos vetää kasvin varresta oikein kunnolla :) sekä mattoja riivitään langoiksi.
Ei-sanaa ei ymmärretä tai ei kuulla..
Vaikka jossain kohtaa on tullut mieleen, että onko tällä karvapaketilla palautusoikeutta, niin kyllä se alkaa olla jo niin rakas, perheenjäsen ja meidän ristimme, niinkuin välillä miehen kanssa naureskellaan.