Minni saapui uuteen kotiinsa heinäkuun alkupäivinä. Enpä osannut silloin entisenä koiranomistajana kuvitella, kuinka niin pieni karvapallo muuttaisi niin paljon kodin arkea. Tai sitten aika kultaa muistot.
Nykyään olisi autuus ja ihanuus aamuisin saada pukeutua rauhassa, ei ahtautumalla pieneen vaatehuoneeseen pakoon neulan teräviä hampaita. Jos pentu ehtii ovenraosta samaan tilaan, vähintään sukat häviävät parempiin suihin ja nopeasti. Farkut ovat käytännölliset, koska niiden läpi ei piikkihampaat tunnu niin pahasti.
Hellesää ja shortsit ja paljaat sääret - ei niin miellyttävää muiden kuin pennun mielestä.
Takaisin aamuun- itsellä olisi kiire ehtiä töihin, mutta Minni-neidin mielestä on mukavaa hälyttää pissareissulle 10 minuutin välein, vaikka takana on jo pidempikin lenkki. Ulos kun päästään, niin hauskempaa napostella kaikkea suuhun sopivaa(kivet,tikut,ruohoa) kuin suorittaa emännän odottamaa toimintoa.
Ja onhan kotona lattiat päällystetty sanomalehdillä, etsimällä tietysti löytyy aukko, jotta saa lattian kasteltua.
Mutta paljon on opittukin puolin ja toisin näiden kohta 3 kuukauden aikana:
Minni osaa istua pyynnöstä, tulla luokse, 90 % ollaan jo sisäsiistejä, näykkiminen ja pureminen vähentynyt.
Opittu on myös pureskelemaan jalkalistoja, repimään kirjoja ja lehtiä, vasta yksi kukkaruukku rikottu( kyllähän se ruukku lattialle tulee, jos vetää kasvin varresta oikein kunnolla :) sekä mattoja riivitään langoiksi.
Ei-sanaa ei ymmärretä tai ei kuulla..
Vaikka jossain kohtaa on tullut mieleen, että onko tällä karvapaketilla palautusoikeutta, niin kyllä se alkaa olla jo niin rakas, perheenjäsen ja meidän ristimme, niinkuin välillä miehen kanssa naureskellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti